Olemme tämän Suomen-lomamme aikana nauttineet kaikista ihanista herkuista, mitä ei kotopuolessa käsiinsä saa... (ja sehän näkyy vyötäröllä ;)) Joka päivä sattuu eteen jotain ihanaa, minkä olemassaolon on ihan unohtunut, ja sitten on aivan pakko ostaa ja rientää kotiin unohtuneita makunautintoja mieleen palauttelemaan! Mutta nyt alkaa poitsulla ilmeisesti jo koti-ikävä tulla, kun pyysi että jos voisin hänelle kurufasuliyeta eli papupataa joku päivä tehdä :)

Eli kyseessä on todellinen perusruoka, jota ainakin meidän perheessä syödään usein ja nautinnolla, lisukkeena riisiä ja salaattia. Toinen on sitten domatesli bulgur - mieheni jopa sanoi, että teen sen paremmin kuin hänen äitinsä, mikä on niin valtaisa kohteliaisuus turkkilaisen suusta, että meni ihan pasmat sekaisin ;)

Miehelleni tosin plussaksi mainittava, ettei ole minua koskaan äitiinsä verrannut, eikä äitiään minulle kehuskellut. En ole tarkemmin kysellytkään asiasta, tiedän vain, että eivät hirveän läheisissä väleissä ole. Mutta näin on asianlaita koko heidän suvullaan, eivät juurikaan ole tekemisissä keskenään. Hänen vanhempansa ovat lisäksi eronneet, isä asuu toisella puolella maata, ja äiti jäi Istariin. Hänen isosiskon perheen luona käymme ehkä kerran tai pari kuussa kahvilla, ja toista siskoa tapaamme yleensä kauppareissun yhteydessä, kun satumme hänen työpaikkansa ohi kulkemaan. Minua tämä ei häiritse, sillä en itsekään ole mikään kyläluuta, ja vielä vähemmän tykkään, että joka ilta sukulaisia meillä ramppaisi... Ystävät ovat tietysti sitten asia erikseen :)

Enkä halua nyt vaikuttaa mitenkään kylmältä ihmiseltä, eiköhän tämäkin ole ihan mihin on tottunut. Minä olen tottunut -ja nautin- iltojen viettoon oman perheen kesken, ilman mitään sen ihmeempää ohjelmaa tai häslinkiä. Tietysti ihanaa on, jos ystävätär ehtii piipahtaa kylään, voimme sitten parantaa maailmaa ääressä viinilasillisen tai parinkin :) ja mies on onneksi kanssani aivan samoilla linjoilla.